maanantai 22. lokakuuta 2012

Autopaita

Edelliskerran pöllöpaidasta uusi versio.





Kaava siis sama Ottobre Design 6/2010. Pallotrikoo kaapin jämäpaloja (aikaisemmin tullut tehtyä ko. kankaasta tämä paita ), resori myös omasta kaapista.

Pöllöpaidan käytössä osoittautui, että hihansuut kaipasivat myös resorit. Siispä naps hihakappaletta lyhyemmäksi ja pitkät resorit tilalle. Resorit voi nyt vielä pitää kaksinkertaisiksi taitettuina, mutta sitten seuraavan kasvupyrähdyksen myötä yksinkertaisina. Viime kerrasta viisastuneena laitoin resorin todella napakaksi kaula-aukkoon. Hieman vetää ryppyyn, tosin käytössä ei noin pahasti kuin kuvassa näyttää, joten jos vielä kolmas versio tulee tehtyä, niin tätä pääsee vieläkin hiomaan.

Jotain se kaipasi ja päätinpä sitten tehdä applikaation. Pikkumiehen kanssa yhdessä pohdittin, että mikä kuva paitaan tulee ja autoon päädyttiin. Onneksi merkillä ei vielä ole väliä, joten tuollainen tyylitelty auto kelpasi. Jossain kohtaa vain päätin lopettaa ajattelemisen sitä laittaessani. Kyllä, laitoin tukikankaan paitakankaan taakse, mutta en sitten tietenkään tuohon autoon, joka kaiken huipuksi on siis resorikankaasta ommeltu. Kun ompelemisen tekee vielä monessa pätkässä keskeytysten vuoksi, niin lopputulos olikin arvattavissa: tietysti se venyi. Onneksi jälleen käytössä ei ole niin paha, kuin tuossa kuvassa vaikuttaa. Näyttää siltä, että auto ajaisi alamäkeä...

Nooh, tuleepa todellakin kädenjälki näkyviin. Tämäkin paita on kankaiden leikkuutaa, tukikankaan silityksiä, saumurointeja ja muita ompeluksia myöten tehty yhdessä Pikkumiehen kanssa. Yhdessätekemisen riemua jälleen!

Kirjakaupan alennusmyynnistä tein kaksi ihanaa löytöä. Malttamattamana odotan, että sitten KUN on aikaa, niin pääsen taas itselleni ompelemaan, ja kirjalöytöjäni esittelemään. Kunhan nyt taas saisi yhden tentin alta pois ja muutenkin opiskelujuttuja etenemään...

maanantai 15. lokakuuta 2012

Pöllöpaita

Mietin, olisiko otsikon pitänyt olla pöllöpaita vai pöllö paita. Ei kai tämä loppujen lopuksi pöllömpi ole, joten olkoon nyt sitten pöllöpaita.


Kaava Ottobre Design 6/2010, pöllötrikoo Kangastukusta ja resori omista kaapeista. Trikoo venyikin kahteen suuntaan, mitä en kangasta tilatessani tiennyt.

Alunperin malliin ei olisi kuulunut resoria kaulukseen, mutta se jäi sitä kaipaamaan, joten kiireessä sitten laitoin. Hieman tuli löysä, tosin kaula-aukko oli muutenkin melko laaja, joten seuraaviin versioihin sitä voisi pienentää. Onneksi kerrankin löytyi tällaisen yksinkertaisen trikoopaidan kaava ja ilman raglan-hihoja. Tällaisen peruspaidan kaavan löytäminen nimittäin otti melkoisen koville.

Ompelu tapahtui jälleen Pikkumiehen innokkaalla avustuksella, joten ompelun jaettu ilo oli todella ainakin kaksinkertainen ilo! Tällaisella yhteisellä ilolla on myös helppo perustella ihan peruspaitojenkin ompelua.

torstai 4. lokakuuta 2012

Kännykkäpussi

Pikkumies jälleen äidin apuna ompeluksissa. Tavoitteena oli tehdä Isämiehelle yllätykseksi pussi kännykälle.






Tuumasta toimeen. Kangas samaa, kuin aiemmin hernepusseissa käytetty. Vuoreksi ja pehmikkeeksi harmaata fleecea, jotka ompelin ensin nurjat puolet vastakkain ja käänsi oikein päin. Yläreunaan sisäpuolelle pala tarranauhan lenkkipuolta, alareunaan pala koukkupuolta ulkopuolelle. Sitten reunat vielä yhteen päältä päin tiheällä siksakilla. Helppoa ja nopeaa. Tosin, kun kaikki pitää tehdä silmän räpäyksessä innokkaan apulaisen avustuksella, ei suunnittelua valmistaessa ehtinyt juurikaan tehdä ja mitatkin menivät hieman pieleen. Oli sitten Isämiehen omalle puhelimelle liian pieni tämä pussukka. Onneksi työpuhelin mahtui siihen juuri sopivasti. Tuopa ainakin kokouksissa hyvän mieleen. Luvattiin kyllä tehdä uusi parempi versio sitten joskus omallekin puhelimelle. Silloin teen tuosta päälliläpästä hieman pidemmän ja kiinnityskohdan siis samalla hieman keskemmälle, että suojaa entistä paremmin näyttöä.