maanantai 27. elokuuta 2012

Klassikkolelu leikkeihin

Mentiin Pikkumiehen kanssa käymään kangaskaupassa, mutta mitään, mitä suunnitelmien mukaan mentiin ostamaan, ei ollut. Mukaan tarttui kuitenkin hauskaa dinosauruskangasta, josta jo kaupassa suunnittelin tekeväni klassikkoleluja - hernepusseja. Tai ainakin niillä nimillä ne minun lapsuudessa kulki.


Valmistamisessa Pikkumies oli hyvänä apuna. Erikokoisia pusseja syntyi salamavauhdilla, kun oli hyvä apulainen nostamassa ja laskemassa saumurin paininjalkaa yms. Vain yhden kerran hernepussin sisältö levisi pöydälle, mutta tällöin tarjoutui mitä mainioin tilaisuus apulaiselle maistaa herneitä. Olosuhteista johtuen siis saumat tulivat oikealle puolelle, mutta itse asiassa, mustalla langalla ommeltuna aika hauskannäköiset, eikä ollenkaan niin paha juttu. Täytteenä siis erimääriä kuivattuja herneitä.

Näitä on ollut hauska kantaa pään päällä, heittää koriin, pyöritellä käsissä yms.! Ja yhdessä tekemisen riemua ei voita mikään!

torstai 23. elokuuta 2012

Pikahame

Hieman jäänyt vielä tämän Bloggerin käyttö ja sitä myöten päivitykset vähälle. Nyt on ollut hieman aikaa ommellakin, mutta bloggaus on jäänyt vähälle. Syksystä näyttää tulevan kiireinen, joten saa nähdä, onko sitten myöhemmin taas aikaa ommella.

Tämä hame oli todellinen pikahame.

Malli omasta päästä. Tosin itselläni on kirppariostona hieman tätä samaa ideaa omaava hame. Ommeltu kahdesta kappaleesta, sivuissa saumat. Vyötärölle kuminauhakuja. Eteen ompelin hieman viistoon kaksi satiininauhaa ihan vain suoralla ompeleella. Käytössä asettuvat todella nätisti, tuovat elävyyttä arkiseen trikoohameeseen. Kangas on ostettu monta vuotta sitten Eurokankaasta, aiemmin kankaasta on tullut tehtyä hihaton toppi. Kesän kuluessa hame on ollut kovassa käytössä. Yläosasta riippuen mennyt niin arkisena kuin hieman juhlavanakin. Omannäköinen lopputulos ja siksi mieluisa.

tiistai 7. elokuuta 2012

Muutto Vuodatuksesta

Niin siinä vain kävi, että minäkin muutin Vuodatuksesta tänne. Suurin syy se, että niin moni seuraamistani blogeista oli myös siirtynyt tänne. Ehkäpä näin pysytään taas yhteyksissä! Vanha blogi löytyy siis osoitteesta http://plootu.vuodatus.net/

Tervetuloa tutustumaan!