lauantai 22. joulukuuta 2012

Jouluksi 2: Hello Kitty -fleecehuppari x2

Tässä jatkoa serkkutyttöjen tylsiin, pehmeisiin paketteihin.

Piitamailla joskus aiemmin käydessäni näin ihanaa Hello Kitty -fleecekangasta. Ja kuten on monta kertaa käynyt ilmi, pidän itse fleecesta, vaikka se muovia onkin. Tämän vuoden viimeisen tentin jälkeen menin sitten ostamaan tuota fleecea ja samalla mukaan tarttui aivan ihanaa pompulanauhaa, jota halusin laittaa hupun reunaan.

Hupparin kaava Suuri Käsityö 3/2009 -lehdestä, materiaalit siis Piitamaista. Hupparin koko on 120 cm, mutta täytyy myöntää, että kovin isolta vaikuttaa. Toivottavasti on kuitenkin käyttökelpoinen.

Hupusta yritin ottaa lähempää kuvaa sekä muodon että tuon hauskan pompulanauhan vuoksi. Muoto ei pääse oikein esiin, on vieläkin suippomaisempi kuin kuvassa näyttää. Pompulanauhan laitoin vain siksakilla reunaan kiinni. Lisäksi ompelin käsin yhden pompulan hupun kärkeen.

Tässä vielä yhteiskuva molemmista huppareista - jotta niitä ihan oikeasti tuli tehtyä kaksi.

Ja tässä sitten edellisen postauksen hameen kanssa.

Mutta ei tähän nämä hupparit loppuneet. Ihastuin niihin niin paljon, että niitä tuli tehtyä vielä kaksi lisää! Niistä kuvia taas myöhemmin.

Tässä samassa yhteydessä on hyvä toivottaa kaikille rentouttavaa joulunaikaa ja onnistumisen iloa vuodelle 2013!

- Plootu

torstai 20. joulukuuta 2012

Joululahjaksi 1: Hello Kitty -hame x2

Tämän piti olla pikainen tekeminen, mutta sitä se ei ollut.


Kyse siis pikkutytön hameesta. Ostin puuvillaista Hello Kitty -kangasta Kangastukusta tasan metrin. Tarkoitus oli tehdä ensin rypytetty hame, johon olisi tullut myös hauskat henkseliolkaimet. Sitten päätin, että näitä hameita tehdäänkin lahjaksi kaksi, molemmille Pikkumiehen serkkutytöille. Ei sitten kangas riittänyt enää olkaimiin. Puuvillasta tietysti näkyi kaikki läpi, joten pitihän hame vuorittaa. Nyt taas muistan, miksi en tee mitää, mikä pitää vuorittaa. Sähköistyvä vuorikangas ei ole minun juttuni. Joka tapauksessa kaksi suorakulmiota ompelin yhteen, samoin kaksi vuorikankaista suorakulmiota. Helman silitin niin, että päälikangas on taitteessa pidempi kuin vuorikangas. Rypytys, vyötärökaitaleeseen yhteenommellut hamekappaleet kiinni ja kuminauhan pujotus. Se oli siinä. Tosin monta kertaa näitäkin hameita piti tehdä - huolimatta Pikkumiehen avusta. Näin jälkiviisaana voin todeta, että pelkän rypytyksen sijasta olisi ollut parempi tehdä laskokset ja ne henkselit olisivat sopineet hyvin. Toivottavasti kuminauhan kireys on edes lähellä oikeaa. Josko näistä hameista olisi kuitenkin 4-vuotiaille tytöille edes satubalettiin sopiviksi.



Jotain muutakin tytöille on vielä tylsiin, pehmeisiin joulupaketteihin tiedossa. Siitä sitten seuraavalla kerralla kuvia.

tiistai 18. joulukuuta 2012

Heijastinpipareita

Olen leiponut pipareita, pitkin syksyä. Yksi pipari silloin, toinen tällöin. Tuoksua näistä ei saa, mutta turvaa pimeällä.

Ostin Tiimarista paksua, tummanruskeaa huopakangasta. Niin jämäkkää, että säilyttää muotonsa leikatessa. Sitten vain tavallisilla piparimuoteilla tein ääriviivat. Koristeiksi heijastintarrasta leikattuja pieniä ympyröitä. Koska noin vähäisellä heijastavan pinnan määrällä eivät varmasti täyttäisi mitään turvallisuusstandardia, on kääntöpuolella sitten isompi ala heijastintarraa. Sitten vain paksulla neulalla lanka ja langan päähän hakaneula. Näppärät joulumuistamiset ovat syntyneet! Idea on ihan oma. Siksipä lanseeraan nämä nyt nimellä heijastinpiparit ja odotan, koska näitä alkaa muillakin näkyä. (hih!) Ehkä jatkossa kehittelen näistä vielä paremmankin version, mutta tämä on Pipariheijastin vuosimallia 2012!

"Nonparellit" rei'ittimellä tehtyjä palasia.
 




"Amerikanpastilli" kääntöpuolella kolikon kokoinen.




Nyt on muutenkin joulujuttuja valmistunut. Hieman on ollut teknisiä ongelmia ja ajanpuutetta blogin päivittämiselle, mutta pian siis tulossa myös muita joululahjoja esittelyyn.