keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Vielä joulutunnelmia

Joulu oli ja meni jo, kuten loppiainenkin, ja nuutinpäivä vei viimeistään joulukuusen. Minun blogissani hitaus on tunnettu tosi asia, joten siksi vielä paluu joulutunnelmiin.

Ennen joulua nimittäin Pikkumiehen kanssa vietettiin monta hauskaa askarteluhetkeä, jotka haluan täällä vielä jakaa. Olin ostanut paksua huopakangasta Piitamaista. Siitä sitten leikkelimme isoja soikioita, joihin sitten liimailimme valmiita jouluisia kuvia. Kuvat olivat jostakin Tiimarin joulukorttiaskartelusetistä, mutta kävivät minusta näihin oikein mainiosti. Liimaa oli välillä enemmän sormissa, pöydässä ja kaikkialla muualla, paitsi liimattavissa kuvissa, mutta tosi hauskaa oli! Paksu puuvillanaru läpi neulalla, niin näitä voi vaikka kuuseen ripustaa. Jouluisesta kankaasta surautin vielä lahjapussukoita ekohengessä. Ajatus siis on, että näitä voi sitten uusiokäyttää edelleen lahjan saaneet eteenpäin. Näitä annettiin sitten mm. puistokavereille joulumuistamisina.

Ensi jouluna askarrellaan varmasti jotain samanlaista, niin hauskaa oli!