Tällä hetkellä ompelukset ovat hyvin pikaisia.
Itse asiassa tuo vasemmanpuoleinen kypärämyssy on tullut tehtyä jo viime vuonna - kuvastaa, ettei blogia tule usein päivitettyä. Kaava on Ottobre Designin ilmaiskaava netistä, tosin jätin siitä ohjeen mukaiset "harjakset" pois. Kangas ja resori kaapin kätköistä. On muuten hyvä kaava, ainakin meidän Pikkumiehen pään muodolle: alhaalta jää sopivasti leuan alle, ei kiristä ja toisaalta otsa tulee hyvin suojatuksi. Siksi pitää tätä kaavaa hieman mainostaa. Tämä on ollut myös Pikkumiehen mieleen.
Oikeanpuoleinen myssy on tehty jälleen yhteistyönä Pikkumiehen kanssa. Kaava omasta päästä, tosin tällaisia solmumyssyjä saa kai ihan kaupastakin. Piirsin suoraan kankaalle suppilon mallisen kappaleen x2, alareunan yhteispituus Pikkumiehen pään ympärys plus saumanvarat. Sitten vain saumurilla kappaleet yhteen. Alareunaan tein käännöksen siten, että reunan olisi voinut kääntää myös tuohon päälle ja saumat olisivat jääneet silti piiloon. Harmaa trikoo niin ikään kaapin kätköistä, heijastava ompelumerkki (vai miksi noita nyt kutsutaankaan) heräteostoksena Piitamaista. Ajattelin, että heijastimesta ei ainakaan haittaa olisi. Kärkeen solmu. Mutta kuinkas sitten kävikään. Mistä lie johtunut, mutta suunnittelussa, leikkaamisessa ja ompelussa apuna ollut Pikkumies totesi valmiista myssystä: "Pelottaa tämä." Eikä sitä sitten ole suostuttu päässä pitämään. Ei auttanut kuin kaupasta ostaa uusi hattu. Tuli sentään syksyiset viileät säät, joten ehkä tuo yksinkertaisesta trikoosta tehty myssy olisi ollut viileäkin. Joka tapauksessa nyt tuli ainakin suoraa palautetta tekeleistä.