maanantai 4. helmikuuta 2013

Lisää huppareita

Sinänsä nämäkin kuuluisivat tuonne joulukategoriaan, lahjaksi kun menivät. Hitaasti käy tämä päivittäminen, mutta meneehän se näinkin. Etenkin, kun ei ole juurikaan uutta ehtinyt tehdä.

Ihastuin tosiaan niin paljon tähän suippolakkiseen hupparin kaavaan, että päätin tehdä vielä pienemmillekin serkuille tylsät, pehmeät paketit.

Hello Kitty -fleecea oli jäänyt yli isommista paidoista. Tässä on pohjana koon 90 kaava, mutta pienensin sitä runsaasti leikkuuvaiheessa, kun tosiaan kaava oli melkoisen reilu. Pompulanauhaa en uskaltanut reunaan laittaa, josko pieni neiti olisi saanut nyhdettyä ne irti.

Tässä myös tuo koon 90 kaava. Kankaan kävin ostamassa Piitamaista ja samalla vielä hieman pompulanauhaa. Kaava on siis peräisin SK 3/09 -numerosta.


Tässä vielä meidän Pikkumies sovittaa paitaa, vaikka siis muualle meni lahjaksi. Itse asiassa, nämä molemmat paidat olivat saajille oikein sopivan kokoiset - kerrankin. Pöllöfleecea jäi yli ja mietin, että siitä saattaisi saada vielä Pikkumiehelle oman paidan tai jotain hauskoja yksityiskohtia johonkin muuhun asuun. Saa nähdä, mitä saan aikaan ja koska...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti ilahduttaa aina!